Hujanen ja Hyttinen Norjassa. Taas! (keväällä 2003)
by J Hyttinen, photo J Hyttinen
Vappuaatto! Auto täyteen ja lautalle! Talviset jääsukellukset olisivat kohta vain hyinen muisto lämpimässä kevätauringossa! Edellisen vuoden hellät kelit mielessä pakkasin mukaani shortsit ja pari T-paitaa. Yllätys oli melkoinen, kun aurinkorasvat kojetaululla saavuimme lumiseen Norjaan. Paikallisten mukaan kevät voi jäädä näkemättä jos satut olemaan väärään aikaan vessassa. No, me kuitenkin näimme kymmenessä päivässä kolmen vuodenajan lisäksi yhden oudoimmista sukelluskohteista Norjassa.
Kyllä tää vielä kirkastuu...
Seawindissä laadimme viimeiset ajosuunnitelmat ja ostimme muutaman lavan loiskelounaita. Ajomatka Tukholmasta Ruotsin ja Norjan läpi Ålesundin nurkille oli pitkä ja tylsä. Matkaa kertyi vähän toistatuhatta kilsaa. Vettä satoi ja aikaa kului. Toiveikkaina odottelimme kauniita kelejä ja auringonpaistetta. Vihdoin pääsimme Atlantin rantaan. Vesisateessa. Kävimme tietysti iltahämärissä sukeltamassa ennen matkan jatkamista. Näkyvyyttä riitti! Riisuimme kamppeet tien vieressä. Ohiajavien ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun survoimme sukellusvarusteita täyteen autoomme!
Lopulta löysimme asiallisen telttapaikan tien varresta levähdyspaikalta.Penkkipöydät, näköala ja kaikki! Pystytimme ylävuoristotelttamme taivaan kaataessa tiskirättejä niskaan. Kengät kastuivat lumisella nurmikolla. Majoitus, kuten melkein kaikki muukin on Norjassa aika kallista. Onneksi telttailu on sallittua ja ilmaista. Keli saattaa tosin välillä olla aika hapan. Mukavuudenhaluisten kannattaa pitää silmät auki "Rom" ja "Hytter" kylttien varalta. Matkaoppaista ja turisti-infoista löytyy
Norjan rannikolla on hyvä olla
Aiemmilla reissuilla olimme kolunneet Tromssan, Lofoottien ja Ålesundin seutuja. Palasimme kuitenkin edellisvuoden maisemiin, koska kipinä juuri Ålesundin alueeseen ja tutkimattomiin nurkkiin jäi. Tutkimistahan oli. Norjalla riittää rantaviivaa yhteensä 25 148 km! Saaret mukaanlukien hulppeat 83 281 km. Pitkä rantaviiva ja sukellusten monipuolisuus tekevät Norjasta täydellisen kylmänvedenkohteen. Nähtävää riittää sotahylyistä seiniin ja kelppimetsistä kissakaloihin.
Suurin syy samoille nurkille palaamiseen vuoden jälkeen oli Atlanterhavsveien. Kahdeksalla sillalla yhdistetty ulkosaarten ja -luotojen ketju Molden pohjoispuolella. Saarilta löytyy sukelluskeskus, Strømsholmen sjøsportcenter. Itse sukelsimme omin päin ilman ongelmia. Venekyydille ei juuri ollut tarvetta.
Atlanterhavsveien on loistava kohde, josta löytyy kelppiseiniä, monipuolisesti kaloja ja äyriäisiä vaihtelevissa syvyyksissä ja virtauksissa. Näkyvyyden kannalta paras hetki sukeltamiseen on nousuveden aika, kun ulapalta virtaa kirkasta vettä rannikolle. Virtasukellukset siltojen alta on myös syytä hoitaa nousuveden virratessa sisään, ettei päädy ulapalle. Suurten vuonosokkeloiden suulla, kuten Saltstraumenissa Bodön eteläpuolella, voi virtaus olla jopa 20 solmua!
Paras rantakohde alueella on luonnon laguuni heti sukelluskeskuksesta itään, tien pohjoispuolella. Auton voi kätevästi jättää laguunin rannalle, levähdyspaikalle.
Seuraavana päivänä pääsimme taas tositoimiin. Olimme hiljaisen saaren ainoat sukeltajat, luksusta! Rundesta löytyy erilaisia kohteita, joista eksoottisimmat ovat kanjonit ja luolat sekä 1700 luvulla uponnut Hollantilainen aarrelaiva. Rantadyykkejä ei saarella oikeastaan ole. Saaren ainoa sukelluskeskus on Runde Dykkesenter. Sukelluseskuksen omistaja ja ainoa työntekijä Björne Gustavsen kiidätti meitä veneellään kohteille. Kanjonit, joissa kävimme olivat parhaimmillaan kuusi metriä korkeita ja pari-kolme leveitä. Kanjonilabyrintin pohja oli maksimissaan parissa kympissä, joten kiirettä sokkelossa ei ollut. Maininki oli isoa ja livuimme keinahdellen pitkin sokkeloa. Seinien halkeamissa lymyili värikkäitä hummereita silmät tuikkien. Täydellistä. sukuun.
Pahoja muistoja
Parin päivän jälkeen Rundella alkoi maa taas polttaa jalkojen alla. Björne kertoi meille mahdollisista rantakohteista lähialueilla ja näytti merikortteja. Päädyimme Hareidin kylän pohjoispuolelle ja sukelsimme Valkoisessa Niemessä, Kvitnesetissä.
Kvitnesetissä oli miehityksen aikaan saksalainen vankileiri. Rakennusten perustukset ja bunkkerit ovat edelleen paikoillaan. Pitelimme sadetta kallioon louhitussa kranaattivarastossa, kompressorin huristaessa ilmaa pulloihin. Kaukana sivistyksestä pitää olla omavarainen. Itse kulutimme Lofooteilla kaksi raastavaa vuorokautta sukeltamatta, koska emme saaneet mistään kaasua. Virheestä opittiin ja mukana kulkee nykyään kevyt retkikompura. Niin ja kumivene, perämoottori, kaasuhella, savustuspönttö, espressokeitin..
Vietimme levottoman yön outoihin ääniin hereille säpsähdellen. Sade vaan jatkui.
Pesulla vuoristokylässä
Saavuimme karuihin maisemiin lauttamatkan ja parin tunnin köröttelyn jälkeen. Maisemat olivat muuttuneet melkoisesti leppoisalta rannikolta. Olimme kiven ja jään valtakunnassa. Turvallista leiripaikkaa piti etsiä, koska seinillä sulavat lumikentät vapauttivat kiviä painovoiman vietäviksi. Uni on tiukassa, jos sokaista kolausta pitää pelätä henkensä edestä.
Aiemmin paikalla oli kylä jonka läpi virtasi joki. Vuonna 1908 maanvyörymä patosi joen aivan kylän alapuolelta, ja vesi alkoi nousta. Kyläläiset pakkasivat kamppeensa ja häipyivät kuivemman majoituksen toivossa. Nykyään paikalla on yksi Norjan kuuluisimmista sukelluskohteista. Lyngstøylsvatnet.
Puimme kamppeemme kuraisella tienpohjalla vähän skeptisinä. Pintaan näkyi tien vieressä vanhoja rakennusten kiviperustuksia. Epäluulot katosivat samassa, kun dippasin maskini veteen. Näkymä oli mykistävä! Uimme läpi aavemaisten metsien ja löysimme kivetetyn tien. Käännyimme tietä kylää kohti ja ylitimme sillan hitaassa virrassa. Tien reunoille nousi kiviaidat, ja saavuimme kylän portille. Tietä lukuunottamatta oli kaikkialla vihreää levää, joka näytti nurmikolta. Näkyvyys turkoosissa jäätikkövedessä oli täydellinen. Lämpötila pirteät neljä astetta.
Lyngstøylsvatnet on täydellinen lopetuskohde reissulle. Paikka on kotimatkan varrella, ja Geiranger jyrkkine seinineen on aivan vieressä. Syvyydet ovat kympin luokkaa, joten typpikuorma kotimatkalla ei ole ongelma. Parasta kaikessa on makea jäätikkövesi, joka näppärästi huuhtoo Atlantin suolan varusteista. Puhumattakaan yhdestä elämyksellisimmistä sukelluksista!
Asenne ratkaisee
Puolessatoista viikossa niskaamme oli pudonnut vettä, räntää, lunta, rakeita ja pieniä kiviä. Aurinkoa oli nähty nimeksi. Huonojen säidenhän voi tietysti antaa pilata reissunsa, mutta me kumpikin mieluummin sukelsimme uusissa maisemissa. On turhaa pilata päivänsä murehtimalla asioita, joille ei mitään voi. Kelit ovat arpapeliä. Edellisenä vuonna sukelsimme shortsikelissä auringon paistaessa.
Asia johon puolestaan voi vaikuttaa on sukellusturvallisuus. Meitä oli vain kaksi, joten kaikkia sukelluksia ei voitu toteuttaa turvallisesti. Ne sukellukset jätimme väliin. Yksi pahasti kaivelemaan jäänyt kohde oli kaukana sivistyksestä makaava höyrylaiva Radbod. Liittoutuneiden lentokoneet upottivat yli satametrisen laivan
Lintuseiniä, hummerikanjoneita ja kovaa keliä
Tarkoitus oli jatkaa Ålesundiin ja sukeltaa Konsul Karl Fischerillä. Liittoutuneiden upottamalla 130 metrisellä rahtilaivalla. Olimme olleet kohteella edellisenä vuonna tuloksetta. Kova keli ja kova virta vei ankkurimme hylystä ohi. Saaliiksi autio kalliojyrkänne neljässä kympissä. Emme päässeet Fischerille tänäkään vuonna, kun hinku uusiin paikkoihin vei voiton. Suuntasimme kohti Runden lintusaarta.
Keli oli aika synkkä, joten majoituimme Rundessa hosteliin. Suihku ja yö patjalla tekevät ihmeitä telttareissulla. Samoin pasta ja punaviini.
Edelliset sukellukset olivat olleet pitkiä ja vähän syvempiä. Typpikuormaa kevennettiin parilla leppoisalla kelppilutrauksella matalissa vesissä. Lepopäiviä